Eihän se elämä lopu, vaikka rakas päättikin kuunvaihteessa viihtyä paremmin yksin ja toisessa kaupungissa.
En kai mä loppujen lopuksi edes kaivannut sitä takaisin, kun en kerran syönyt kertaakaan kokonaista suklaalevyä ikävääni/suruuni. Itse asiassa suklaa ei ole juurikaan maistunut.
Itkenytkin olen vain ca. 5 krt / päivä, tosin eilen vain kolmesti. Paranemaan päin siis sekin.
Miehiä en tosin ymmärrä. Itkun turvottamista silmistäni ja kireästä, vihaa huokuvasta katseestani huolimatta sain viikon sisällä kolme deittipyyntöä. Siis ihan irl, ei netissä.
Leccarekin tarjosi halauksia ja muka ilman penetraatiota. En usko. En kokeillut.