Flashback. Näin on käynyt ennenkin. Nainen kävelee vastaan kadulla, kaupassa, kaupungilla, ja tällä kertaa baarissa. Joka ikinen kerta hän katsoo minuun, näkee ja tunnistaa minut ja silti siirtää katseensa muualle, kuin ei huomaisi.
Olen kuitenkin kymmenen vuoden tiiviin kaveruuden aikana oppinut tunnistamaan välinpitämättömyyden olevan kotona peilin edessä harjoiteltua teatralisointia: sama hajamielinen katse, sama pieni hymy, yhtäkkiä paraneva ryhti, hiusten heilautus ja vaikeimpina hetkinä jopa naurunpyrskähdys tai haukoituksen imitointi – kaikki vaivannäkö vain osoittaakseen kohteelle, ettei häntä huomata. Niin hän on tehnyt monien miesten kohdalla, jotka ovat häntä (muka) loukanneet.
Tällä kertaa kohde olen minä. Yhden naisen teatteriesitys toistuu tälläkin kertaa samanlaisena kuin aiemmin viimeisen puolentoista vuoden aikana, kun satuimme samaan aikaan samaan tilaan. Mieleni vain arkistoi tapahtuman enkä tällä kertaa enää tunne harmistumista, kuten viimeksi.
Yhteinen tuttavamme kysyy, huomasinko naisen olevan paikalla. Kerron huomanneeni, en kuitenkaan jutelleeni hänen kanssaan, edes tervehdystä ei vaihdettu. Mainitsen kuitenkin naisen näyttävän siltä, että elämä on kohdellut häntä hyvin, mikä on tietysti positiivinen uutinen – huomioon ottaen sen tilanteen, jossa viimeksi puhuin hänen kanssaan ja hänen hermonsa olivat niin pingoittuneet, että arkiset pikkuasiatkin olivat ylitsepääsemättömän ärsyttäviä ja saivat aikaan raivareita.
Reilun vartin päästä nainen kävelee luokseni ja huitoo kädellään kasvojeni edessa lähietäisyydeltä saadakseen minut huomaamaan hänet. ”yhteinen tuttumme kertoi, että sanoit mun jättäneen moikkaamatta. Mä en vaan tunnistanut sua.” Tämän sanottuaan nainen kävelee pois.
En ole käynyt kasvoleikkauksessa, laitattanut rintaimplantteja tai käynyt rasvaimussa. Kasvoni, ihonvärini, painoni sekä muotoni ovat edelleen samat kuin ollessamme vielä puheväleissä naisen kanssa puolitoista vuotta sitten.
Mistä siis kumpusi niin räikeä hätävalhe? Uskoikohan nainen itsekään sanoihinsa? Voiko ihmisen muisti tosiaan olla kultakalan kolmen sekunnin muistin pituinen? Mikä ihme saa aikuisen ihmisen valehtelemaan ja ylipäätään selittelemään omaa epäkypsää käytöstään?
Kysymyksiä, jotka tavallaan sisältävät jo vastauksetkin.