”joko kaikki tuntemani ihmiset ovat todella avosydämisiä tai sitten kyseinen naisihminen on esittänyt kantansa jotenkin hyökkäävästi toisille”
Mahdollista tuo jälkimmäinenkin, mutten usko asian olevan ihan niin mustavalkoinen. Luin nimittäin muutama vuosi takaperin erään naistenlehden julkaiseman ”Minä päätin olla lapseton” -tunnustuksen ja siihen tulleen lukijapalautteen.
Tunnustuksessa ei ollut tippaakaan hyökkäävyyttä ketään kohtaan, päinvastoin, kirjoittaja kertoi miettineensä asiaa pitkään ja punniten kaikki mahdolliset tiedossaan olleet tekijät ja päätyi lapsettomuuteen hyvin humaanisista syistä: hän ei ollut kiinnostunut olemaan äiti, viettämään aikaansa lapsen kanssa, oli kiinnostuneempi työstään, harrastuksistaan ja elämäntavastaan, joka sisälsi paljon matkustamista. Oli syntynyt rakastavaan perheeseen ja elänyt onnellisen lapsuuden ja nuoruuden. Kavereidensa lapsista hän piti ja suhtautui vauvoihinkin hyvin positiivisesti. Omaa sukuaan hän ei vain halunnut jatkaa.
Seuraavassa lehdessä julkaistu lukijapalaute oli jaettu kahdelle kokonaiselle aukeamalle: ensimmäisessä kiiteltiin hyvästä jutusta, rehellisyydestä, avoimmuudesta, vastuuntunnosta ja painotettiin, että kaikilla on oikeus valita: suurperhe ja lapsettomuus ovat yhtä ok, jos vain niin itse tuntee haluavansa. Ketään ei tuomittu.
Toinen aukeama suorastaan halusi naisen giljotiiniin: vastuuton, itsekäs, tunteeton, ihan varmasti mielisairas, kusipää yms. aikuismaista kommenttia. Ja tämä kaikki siis tuntematta ihmistä, vain yhden tiettyä aihetta käsittelevän lehtujutun perusteella.
Luulen, että jälkimmäisen palautteen antajat paljastivat omien sielujensa sopukoita. Ehkä joku heistä oli saanut lapsia liian nuorena tai väärän miehen kanssa tai vaikeassa elämäntilanteessa, mutta joukossa ei ollut yhtään, joka olisi sallinut toisen ajattelutavan itselleen, saati muille.
Joidenkin ihmisten on siis yksinkertaisesti vaikea ymmärtää ja hyväksyä, ettei heidän näkemyksensä ole ainoa oikea eikä toisten mielipiteiden hyväksyminen ole heiltä pois.
Olen itsekin päätynyt siihen, etten halua lapsia. Tätä ajatusta on palloiteltu yli 15 vuotta, ja vaikka vielä on aikaa lapsentekoon reilun kymmenisen vuoden verran ainakin, en silti syty ajatukselle. Ehkä joskus myöhemmin, mutta edelleen painotan haurasta sanaa ehkä.
Eräs cityläinen (mies) on leimannut vapaaehtoisesti lapsettomuuden valinneet pummeiksi, onhan heille suotu elämn lahja, joten he ovat velvollisia jatkamaan tätä runsaskätisyyttä. Olen eri mieltä. Jokainen tekee omat päätöksensä ja elää niiden kanssa, eikä leimoja tarvita.