Aleksis heittää ensimmäisen
ja sydämessä painaa. Kivi.
Ja sitten jotkut joutuvat vielä kiven sisälle.
Sanovat, että on kova paikka.
Kivinen tie.
Taberman puhuu meren hiomasta kivestä.
Hiottu, hiotunutnut kivi voi olla
todella kaunis.
Kuin aamurusko harmaan kuoren alla.
Hioutuessaan, murtuessaan
kivi muuttuu eläväksi.
Elämän kovissa kolhuissa se muotonsa löytää.
Joskus vain pieni vesipisara tulee
ja halkaisee kovan kivipinnan ja
murrettu, murtunut kivi itekee.
Kuin pieni vastasyntynyt isän sylissä.
Kivi kiveä hioo,
Särmät sydämessä mieltä moukaroi.
