Miten voit oppia tuntemaan ihmistä, ellet esittäydy hänelle, ellet puhu hänelle?
Se on mahdollista, mutta opit tuntemaan ihmisen aivan eri tavalla.
Kehon kieli ja hiljainen viestintä ovat ihmeellisiä, mutta kuitenkin niin luonnollisia asioita. Aistini herkistyvät aivan eri tavoin puhumattomuudessa.
Retriitissä vain ohjaajat esittäytyvät. Kukaan ei tiedä edes etunimeäni, saati sitten mistä tulen, ketä olen, miksi tulin. Muistan, miten ekalla kerralla olisin niin kovasti halunut kuulla mielenkiintoisen näköisistä henkilöistä heidän taustojaan, titteleitään ja syitään tulla retriittiin.
Aikaisemmin pidin aivan samana asiana, olenko kolme päivää yksin saaressani ja hiljennyn tai olenko ohjatussa hiljaisuuden retriitissä. Näin ei asia kuitenkaan ole.
Kun 10 ihmistä syö yhdessä, saunovat, ulkoilevat, istuvat iltaa ja mietiskelevät puhumatta keskenään, se on todella erilaista, kuin yksinään. Vain ohjaajat pitävät virikepuheita, jotka ohjaavat retriittiläisten ajatuksia.
Hiljaisen viestinnän tunnistaa jo siitä, että tuntuu hyvin erilaiselle istua eri ihmisten vierellä. Toiset hakeutuvat selkeästi toisten läheisyyteen.
Ruokaillessa kukaan ei keskustele, vaikka istumme samassa pöydässä. Bachin musiikki soi lounaan aikana vaimeana taustalla.
Toiset hakeutuvat nurkkaan yksinäisyyteen ja toiset keskelle muiden joukkoon. Olen selkeästi tunnistanut joidenkin ihmisten sosiaalisuuden ja taas toisten ahdituneisuuden. Olen myös aistinut vastasukupuolen seksuaalisuuden joskus aiemmin hiljaisuudessa.
Kummallista, miten ajatukset irtautuvat yleensä nopeasti arjesta virikepuheiden ansiosta..
Kirjoitan yleensä runsaasti retriittien aikana. Se on tapani purkaa ajatuksiani. Yleensä ne kuitenkin jäävät vain vihkoon tai tietokoneeni kirjastolokeroihin.
Ed